Taunon kanssa leikittiin tänään ekaa kertaa noin enempi ajatuksella pallon kanssa. Tavoitteena oli opettaa sitä tuomaan pallo suoraan ohjaajalle, ja opettaa rauhaa saaliin kanssa. Pitää kyllä sanoa, että tälläiset asiat näyttävät Taunolta luonnistuvan huomattavasti helpommin kuin Häjyn kanssa aikanaan, se oli vähän niin kuin kertalaaki ja homma meni perille. No okei, pikkasen tuo vielä vastustelee kiinni pitämistä ja kättä leuan alla, mutta rauhoittuu siihen jo ihan kivasti, joten tästä ei taida tulla ihan sellainen The Työmaa kuin Häjyn kanssa. Kiva :). Mukava pentu, saalistakin ihan kivasti, herkempi ohjaajaa kohtaan huomattavasti kuin tuo aikaisempi junttura, ja niin paljon kuin Häjystä pidänkin, en ehkä kahta samanlaista pökkelöä haluaisi talouteen samaan aikaan.

Häjyn kanssa ollaan urakoitu noutoja, ja hyvältä näyttää. Ongelmana oli,  ylläri pylläri, väärin opittuja asioita, eli vaikka Häjy osasi luovuttaa kapulan nätisti pieneltä matkalta kun sen ensin sille suuhun antoi, koko noutoa tehdessä se luovutuksessa väyläili, haki paikkaa ja ylipäätään hermostui, jolloin irrotuksetkin oli huonoja, vastustelevia ja kaksiosaisia.
Miksi nyt paremmin, varmasti ensimmäinen asia taas ja jälleen kerran on perusteisiin palaaminen, sekä ohjaajan rauhallisuus. Mun pitää muistaa, että missään nimessä on itse kiihdytä koiraa kovasanaisilla käskyillä, enkä myöskään millään lailla virittele sitä noutoon ja vaan kaikin tavoin toimin rauhallisesti.
Otettiin kaikessa rauhassa takapakkia, ja tehtiin niin, että koira maahan, kapula koirasta metrin päähän koiran ja ohjaajan väliin, ohjaaja parin metrin päähän, ja siitä käskyllä kapulalle ja luovutukseen. Tuo kun sujui, niin kapulaa koiran sivulle, taakse, milloin minnekin, jolloin saatiin ajatus päättömästä sinkoilusta kapulan perään pois, ja siitä luovutuksesta se mukavin juttu (eli kapula ei edusta saalista, saalis on ohjaajalla palkkana patukan muodossa). Toimii, joten näillä mennään.

Muuten edelleen kaikessa, se _patoaminen_, se pitää muistaa, koska se vaikuttaa niin voimakkaasti kaikkeen, _miten_ koira tekee. Seuraamisesta jätän tänne itselleni sellaisen muistiinpanon, jotta taas pitäisi katsella tarkemmin sitä koiran paikkaa, missä se on sillä siunaamalla sekunnilla kun se palkataan. Seuraaminen on nyt aika korrekti, vaan äkkiähän tuo sitten taas levähtää jos siihen ei kiinnitä huomiota. Seisomisliike on pahasti vaiheessa, joten sitä pitäisi myös aika nopeassa tahdissa alkaa työstää. No, nuo noudot on jo niin iso voitto että josko siitä iloitsisi hetken aikaa. Siitä, ja koiran mielentilasta, Häjyllä on nyt vielä jotenkin tavallista enempi virtaa ja viettiä, vaan mukavasti se keskittyy ja on enempi kuin halukas tekemään yhteistyötä, joten eiköhän tässä tottispuolessa nyt päästellä eteenpäin ihan täydellä höyryllä :). Seuraavaksi palataan tänne varmaan jäljen merkeissä.

Eipä ole tullut blogia päiviteltyä. Syykin on ihan selvä, ei ole ollut juuri mitään päivitettävää. Eli koulutushommat nollassa, megaflunssasta johtuen. Ei tätä ole kestänyt kuin "vasta" pari viikkoa... Koirat on olleet aika pienellä tekemisellä, ja se näkyy ja kuuluu. Tänään pääsin jo sentään, ekaa kertaa moneen päivään,  poikien kanssa vähän köpöttelemään tuonne varsin vetiselle pellolle, Häjy juoksi kuin mielipuoli ja Tauno tietenkin perässä. Vesi lensi ja rapaa riitti omaan naamaan saakka.

Into treenaamaan on kova. Suojeluporukan treenit alkavat hiljalleen käynnistyä, ja tottiksia pitäisi ehtiä urakoimaan Häjyn kanssa ennen puruihin menoa. Häjyllä on niin paljon energiaa, että en halua lähteä yliviritetyn koiran kanssa tappelemaan kentälle, vaan muistutella sitä yhteistyöstä tottiksen kautta, ja siinäkin riittää tekemistä tietty, varsinkin noudoissa. Josko tuosta jo viikonkin päästä päästäisiin katselemaan, mitä ne purut taas olivatkaan.

Taunon kanssa vaan elellään tätä arkea. Hyvin pieniä tottisjuttuja ollaan vähän opeteltu, istumista ja maahanmenoa ja katsekontaktia silloin tällöin, ja arjen askareiden lomassa. Nopeasti tuo oppii, ja tulee olemaan helppo vietävä ruualla, on niin saamarin ahne. Ruualla onkin tarkoitus opettaa melko pitkälle, ja käydä vaan välillä pallon kanssa leikkimässä kentällä.

Omat sormet syyhyää tosi paljon päästä Taunon kanssa tottistelemaan, tuolla on sellaista temperamenttia ja yhdessä tekemisen riemua, että luulen sen olevan sellainen koira jolle on helppo kouluttaa itselle mieleinen, "tanssiva" seuraaminen, ja ylipäätään täsmällinen ja nopea tottis. Häjyn kanssa kun se B-osa on ollut vähän sellaista ratapölkyn vääntämistä ajoittain. Perusluonteissa on iso ero noilla kahdella, siinä missä Häjy koitti pentuna pureskella naamaan ja astua,  ja oli tietyllä tapaa välinpitämättömämpi ohjaajaa kohtaan,Tauno ponnahtaa monta kertaa päivässä syliin (valtavalla vauhdilla) korvat solmussa ja häntä viuhtoen, ja koko koira menee mutkalle pienestä kehusta. Se ei ole osoittanut sellaista käytöstä ohjaajaa kohtaan, mikä teetti Häjyn kanssa töitä, kuten ruokakupilta kinttuun pureminen ja kaiken voimakas omiminen,  ja ylipäätään nuo ovat aika erilaisia koiria. Pehmeältä Tauno ei vaikuta millään lailla, ja puolustuspuolta on selvästi muhimassa, ajoittain näkyy aika totisiakin reaktioita siltä puolelta, ja sellaisina mistä itse pidän. Reagoi, vaan ei jää päälle.

Autossa Tauno voi todella pahoin, yhtään pidemmällä matkalla oksentaa kaiken ulos. Silti autohäkkiin mennään mielellään ja itse loikkien, joten eiköhän tämä tästä. Ihan muutaman kilometrin matkat ovat ok, vaan pitäisi tuon piakkoin tottua jo olemaan pidempääkin matkaa, muuten olen viikonloppuisin aika pulassa, jos Tauno ei kestä treenimatkoja mukana.

Taunosta noin muuten, on hyvä mutu tuosta, edelleen tykkään pennusta vietävästi ja suhde on hyvällä tolalla. Saalisleikkejä olen sen kanssa kokeillut pari kertaa, ja mitä sitä virpomaan kun kaikesta näkee että tavaraa on. Sen varmasti saa ulos kun sen aika on. Ollaan vaan ja elellään, ja edelleen vahvistetaan suhdetta. Arjessakin tulee kuin huomaamatta opetettua monta pientä juttua, kuten odottamista ovella, ruokakupilla istumista, ottamista vasta luvalla jne. Tauno on hemmetin kiihkeä, ja välillä saakin olla kieli keskellä suuta sen kanssa, että itse toimii rauhallisesti. Kaikki oma häsääminen lietsoo Taunon aika sfääreihin. Tulee olemaan opettavainen koira, reagoi niin voimakkaasti omiin tekemisiin ja siihen, missä mielentilassa itse mitäkin siltä odottaa. Selkeä, kuuliainen ja erittäin vauhdikas pikkukaveri, varsinainen hyvänmielenkoira. Mammanpoika, joka on ilosta mykkyrällä monta kertaa päivässä, ja joka ei edelleenään vieraista piittaa tuon taivaallista.

En tiedä missä tuo apina on onnistunut telomaan itsensä. Supervarovainen olen yrittänyt olla, ettei se jäisi isojen jalkoihin, ja ulkoilut onkin hoidettu niin että Tauno ulkoilee isompien kanssa vain kun ne ovat jo valmiiksi väsyneitä ja rauhallisia.
No, varovaisuudesta huolimatta Taunolla on sellaine meno päällä kun virtaa riittää, että hetkessä ponnistetaan sohvan selkänojallekin, ja sieltä täysiä alas, kaikki tapahtuu sekunnissa.....
Niinpä sitten Tauno perjantai-iltana mun jalkoja vasten hypätessään parkaisi vertahyytävästi, kiljui eikä halunnut liikkua. Jestas, että säikähdin!! Ilta jatkui niin, että Tauno ei liikoja liikkunut, ja jos yritti yhtään juosta ja kiivetä jalkoja vasten, ulahti heti ja meni maate. Jotta oli karut pari päivää, vielä kun itse on omien koirien suhteen täysin hysteriaan taipuvainen, niin ensimmäisenä on aina mielessä peruuttamattomat vauriot, silmissä siinsi jo suurinpiirtein kuolemantuomiot.

Nyt ollaan sunnuntaissa ja Tauno on ihan kuten ennenkin. Roikkuu Pinnan villoissa kiinni, ja äsken Häjyn kanssa rauhalisella kävelylenkillä (mielettömän hienossa kevätilmassa) loikki jo tuttuun tapaansa kaikki lumipenkat läpi, kirmasi täyttä vauhtia Häjyn perässä, eikä kyllä millään lailla vaikuttanut kipeältä. Että, ehkä selvisimme säikähdyksellä.

Omaansa ei vissiin saisi kehua? No, p*skat siitä, minä ainakin kehun :) Tuo on niin kertakaikkisen mukava kakara, että ajatuskin että Taunolle tapahtuisi jotain on ihan veret seisauttava. Reipas, rohkea, ruokakupin pikkupossu, saalistaja, sukanlämmitin. Maailman Paras Tauno, ja nyt onneksi näyttää kaveri olevan aivan kunnossa. Montakohan rytmihäiriötä se ehtii vielä aiheuttaa?

Onneksi se olen minä joka murehtii, Tauno vaan pitää hauskaa :)



Täytyy laittaa vielä toinekin kuva, eilen tuli räpsäistyä tälläinen lenkiltä Lobon ja Häjyn kanssa.



Kolme-ja kuusivuotiaat lönköttelivät kuin mitkäkin metusalemit tuttua rantapolkua. Alkaa vissiin käydä tylsäksi samat lenkkireitit. No, kevät on tuloillaan, kuten tuolta rannastakin jo näkyy.


Ei varmaan tarvi kovin kauaa odotella, niin päästään jo pistelemään fillarilenkkiä vähän muissa maisemissa. Sitä odotellessa.

Treenirintamalla ei mitään uutta, kävin kaverin kanssa Häjylle värkkäilemässä tottista, ja jo on kumma juttu että koirakin alkaa toimia, kun itse vähän koittaa järkeistää tekemisiään. Luoksetulot oli nyt varsin ok, seuraavaksi aletaan värkkäillä sivulle tuloa, joka on hida ja Häjy piippaa. Viettiä lisää, ja nopea palkkaus, näillä mennään, viimeistään tiistaina. Nyt on niin hyvät treenit takana, ja aivan mieletön kevätilma, että ei tässä huonolla tuulella voi olla itsekään. Varsinkin, kun Taunokin jo häärää vanhaan malliin.

Juuri treenaamasta tulleena, mietteitä....
Koirahan pyrkii tekemään, menisi varmaan sinne puuhunkin persus edellä kun osaisi pyytää. Joten, tuossahan tuota olisikin tavoitetta, ohjata paremmin.  Huomattavasti paremmin.
Taas huomaa, ettei hetkeen ole tehnyt, oma tekeminen on aikamoista säätämistä, selkeät tavoitteet puuttuu kulloisessakin treenissä, ja samassa treenissä tulee sohittua vähän sitä sun tätä.
Se näkyy koirassakin. On volinaa, ja sinne-päin-tekemistä. On turhaa paineistumista ohjaajasta, enkä ihmettele. Siellä peilissä se syyllinen möllöttelee.

Nyt pitää jotenkin tuonne omaan kupoliin TODELLA saada iskostettua, että asia kerrallaan ! Ja se ensiarvoisin asia on nyt saada koira kunnolla patoamaan, tehdään hyvin yksinkertaisia asioita teknisesti, kuten luoksetulon viilailuja, ja näin muuten keskitytään ainoastaan oikeanlaiseen mielentilaan, vietti ylös ja patoamisharjoituksia.
Tuota mielentilaa on tullut laiminlyötyä, joten koitetaan vähän paikkoa ja hakea sitä oikeaa mielentilaa tekemiselle. Itseäni koitan muistutella alvariinsa siitä, että oma puuttuminen koiran tekemisiin olisi selkeämpää, ja rangaistus vastaisi rikosta. Koira kovasti yrittää , joten pitää muistaa enemmin ohjata kuin vaatia noissa teknisissä suorittamisissa. Ja, panostaa myös siihen, että se sekunninkin vilkaisu, kaikki ympäristön ärsykkeiden bongailut ovat yksiselitteisesti niitä EI!-asioita.

Tällä blogijorinalla haen omiin ajatuksiin tuosta treenaamisesta selkeyttä, ja selkeyttä siihen, että pystyisin todella panostamaan yhteen asiaan kerrallaan, ilman että koko pakka leviää tarkoituksettomaksi hosumiseksi sinne-tänne. Oi niitä aikoja, kun tämä oli peruskauraa, selkeästi ja asia kerrallaan.....Missä vaiheessa se muuttui?? No, näillä aatoksilla mennään, kohti kesää.

On onni omistaa mieleisensä koira. Entäpä jos niitä on kaksi? Pitäisikö alkaa lotota? 

Häjy, 3 vuotta, on luonteellisesti hyvin pitkälti sellainen saksanpaimenkoira, jonka minä haluan omistaa. Energinen, täyspäinen, oman perheen koira, joka ei vieraille pokkuroi. Omapäinen hulttio, jolla on Mielipiteitä. Koira, joka pyrkii tekemään oikein, mutta ei aina malta kuunnella. Se sata lasissa, aina kun tapahtuu.
Koira, jonka kanssa ensimmäiset kolme vuotta ovat olleet tapahtumarikkaat ja mielenkiintoiset. Häjy on erittäin selkeän elekielen ja vahvan oman tahdon omaava kohtalaisen dominantti koira, jolla kuitenkin on hyvin, hyvin suuri laumavietti. Nämä asiat ovat tehneet sen koulutuksesta erittin palkitsevaa, ja pääosin nautin sen kanssa työskentelystä. Kuitenkaan koira, joka bongaa ympäristöstä jokaisen ärsykkeen, ja reagoi nopeasti ja voimakkaasti, ei ole ollut se helpoin koulutettava. Viime kaudella saimme kasaan ensimmäisen koulutustunnuksen, SchH1, ja tästä on tarkoitus jatkaa kolmoseen saakka tulevalla kaudella. Lumien sulamista odotellessa.

Tauno-Taneli, paimenpoika, 10 viikkoa. Äiskän poika, varpaanlämmitin, joka on alusta saakka hyvin selkeästi osoittanut tietävänsä, kenen koiran virkaa se tässä perheessä toimittaa. Tauno on mielenkiintoinen koiran aihio. Reipas ja rohkea, järjettömällä ruokahalulla varustettu kaveri, joka ei vieraista piittaa ainakaan tässä vaiheessa tuon taivaallista. Kuuliainen poika, joka kuitenkin viettiin syttyessään on _erittäin_ kiihkeä, ja haluaa omia saaliinsa itselleen.
Tauno protestoi voimakkasti kaikkea pakko vastaan. Ja pakolla tässä kohden Taunon elämää tarkoitetaan suljettua ovea, talutushihnaa, kynsienleikkuuta.
Tauno ei tiedä vielä tulevista tottelevaisuuden kuviokellunnoista mitään, mutta paljon ollaan ehditty jo opetella minusta oleellisia asioita tämän tyyppisen pennun kanssa. Useampi ilta on vietetty Taunoa sylissä pidellen, odotellen infernaalisen huudon loppumista ja Tanelin rentoutumista syliin. Ja, Tauno edistyy. Enää ei tarvi istuskella puolta tuntia korvatulpat päässä, vaan Tauno vetää totaalisen veltoksi jo huomattavasti pienemmällä vaivalla. Jotain on mennyt perille....
Taunon kanssa, kuten Häjynkin kanssa aikanaan, pidän tärkeänä selkeitä rajoja ja keskinäistä luottamusta, jolloin käsittelystä ei muodostu koiralle stressin paikka ja pakkopullaa, vaan miellyttävä yhteinen hetki. Yksi syteen mennyt kokemus on visusti opettanut sen, että mitä mitä enemmän sitä tahtoa yksilöstä löytyy, sitä tärkeämpää on oikeudenmukaisuus ja ennen kaikkea rauhallisuus, kyky löytää koirasta se halua tehdä yhteistyötä eikä tapella vastaan.

Koitan tänne päivitellä poikien edesottamuksia niin täältä kotoa, kuin lenkkipoluilta ja treenikentiltäkin, aina kun aikaa on. Kaudesta on tulossa hyvin työntäyteinen, etenkin Häjyn kanssa, tavoitteena päästä SM-kisoihin saakka tällä kaudella. Lähinnä viihdyttämään yleisöä ja harjoittelemaan koiran ohjausta arvokisoissa, mistään suuremmasta sukseesta en edes vielä tälle kaudelle tuollaisen koiran kanssa, selvää on että ensimmäinen kerta menee jossain määrin harjoitteluksi.

Häjylle on tulossa hieno daami perjantaille, sen jälkeen on tarkoitus potkaista treenikausi kunnolla käyntin.