Juuri treenaamasta tulleena, mietteitä....
Koirahan pyrkii tekemään, menisi varmaan sinne puuhunkin persus edellä kun osaisi pyytää. Joten, tuossahan tuota olisikin tavoitetta, ohjata paremmin.  Huomattavasti paremmin.
Taas huomaa, ettei hetkeen ole tehnyt, oma tekeminen on aikamoista säätämistä, selkeät tavoitteet puuttuu kulloisessakin treenissä, ja samassa treenissä tulee sohittua vähän sitä sun tätä.
Se näkyy koirassakin. On volinaa, ja sinne-päin-tekemistä. On turhaa paineistumista ohjaajasta, enkä ihmettele. Siellä peilissä se syyllinen möllöttelee.

Nyt pitää jotenkin tuonne omaan kupoliin TODELLA saada iskostettua, että asia kerrallaan ! Ja se ensiarvoisin asia on nyt saada koira kunnolla patoamaan, tehdään hyvin yksinkertaisia asioita teknisesti, kuten luoksetulon viilailuja, ja näin muuten keskitytään ainoastaan oikeanlaiseen mielentilaan, vietti ylös ja patoamisharjoituksia.
Tuota mielentilaa on tullut laiminlyötyä, joten koitetaan vähän paikkoa ja hakea sitä oikeaa mielentilaa tekemiselle. Itseäni koitan muistutella alvariinsa siitä, että oma puuttuminen koiran tekemisiin olisi selkeämpää, ja rangaistus vastaisi rikosta. Koira kovasti yrittää , joten pitää muistaa enemmin ohjata kuin vaatia noissa teknisissä suorittamisissa. Ja, panostaa myös siihen, että se sekunninkin vilkaisu, kaikki ympäristön ärsykkeiden bongailut ovat yksiselitteisesti niitä EI!-asioita.

Tällä blogijorinalla haen omiin ajatuksiin tuosta treenaamisesta selkeyttä, ja selkeyttä siihen, että pystyisin todella panostamaan yhteen asiaan kerrallaan, ilman että koko pakka leviää tarkoituksettomaksi hosumiseksi sinne-tänne. Oi niitä aikoja, kun tämä oli peruskauraa, selkeästi ja asia kerrallaan.....Missä vaiheessa se muuttui?? No, näillä aatoksilla mennään, kohti kesää.